Ajatuksia Irti huumeista ry:n elokuun alussa järjestämän Läheisleirin tiimoilta. Olin leirillä vertaisryhmän vapaaehtoisena ohjaajana. Vertaisryhmään kuului seitsemän osallistujaa ja apuohjaaja.
Miten vertaisten kanssa äärimmäisen kipeiden ja henkilökohtaisten kokemusten jakaminen on ylipäätään mahdollista? Miksi erilaisiin vertaisryhmiin osallistuvat kokevat saavansa lohtua, voimaa, jopa iloa? Mihin vertaisuuden valtava, joskus käänteentekevä voima perustuu?
Käsitykseni on, että erilaisiin järjestettyihin vertaisryhmiin (vertaistukiryhmiin) osallistuu samankaltaisia vaikeita kokemuksia kokeneista vain pieni osa. Mukaan tuleminen edellyttää melkoisen henkisen kynnyksen ylittämistä ja omalle epämukavuusalueelle menemistä.
Se merkitsee tosiasioiden tunnustamista itselleen ja läheisilleen. Tarvitsen apua ja tukea, koska olen vaikkapa päihderiippuvainen, kärsin mielenterveyden ongelmista tai perheessäni on näistä ongelmista kärsiviä. Olen valmis myöntämään asian ja kertomaan siitä muille samankaltaisista ongelmista kärsiville.
Kun ongelma tuottaa niin paljon henkistä kipua, että on valmis myöntämään avun tarpeen itselleen, on jo avun saamisen kynnyksellä. Jostain syystä naisille avun tarpeen myöntäminen ja sen hakeminen on helpompaa kuin miehille. Meille miehille pärjäämisen ja itsenäisyyden eetos johtaa usein murheellisiin kehityskulkuihin, koska apua ja tukea ei uskalleta pyytää eikä ottaa vastaan. Ei ole rohkeutta asettaa itseään alttiiksi osoittamalla ”heikkouttaan”.
Voima tulee jakamisesta ja sen ymmärtämisestä, että nuo toisethan ovat ihan tavallisia ihmisiä. Heillä on suuria murheita, toisilla ehkä vielä vaikeampia kuin minulla/meillä, toisilla pienempiä. Olen omine murheineni arvokas ihminen tässä vertaisten joukossa. Vertaisuudesta syntyy uusi normaali.
Vertaisuuden kautta minäkuva suhteellistuu ja muuttuu. Ongelmat eivät poistu, mutta ne saavat uuden mitan suhteessa vertaisiin. Mentaalinen kipu vähenee kun eristäytyneisyyden ja häpeän tunne heikkenee. Häpeän heikkeneminen johtaa siihen, etteivät voimat ja energia enää kulu kulissien yllä pitämiseen, vaan ne vapautuvat elämiseen ja mielekkäiden ratkaisujen etsimiseen. Mitkä ovat ne konkreettiset stepit, askeleet, joilla voin realistisesti lähteä muuttamaan jähmettynyttä tilannetta?
On vapauttavaa kun voin todeta itselleni, läheisilleni ja vertaisille:
Näin minulle ja meille on elämässä käynyt. Miten tästä eteenpäin?
Isäryhmä kokoontuu maanantaisin klo 17.00-18.30 Irti huumeista ry:n toimistolla (Fredriksberginkatu 2 Länsi-Pasila) 2.9. alkaen 3 viikon välein – tervetuloa!
