Suomesta on tullut EU:n johtava maa nuorten huumekuolemissa – samalla kun kannabiksen laillistaminen yleistyy maailmalla.

Maailmalla käyty suuri huumesota on hävitty. 1960-luvulta lähtien miljardeja on kulutettu, miljoonat ovat kuolleet ja ihmisten kärsimyksen määrä on ollut rajaton.

Onnellisuusmittauksissa kärkisijaa pitävällä Suomella mittakaava on ollut pienempi, mutta perässä ollaan tultu. Huumeiden käyttäjiin suhtaudutaan yhteiskunnan alimpana kastina. Heidät on leimattu rikollisiksi. Heitä ei ole nähty sairastuneina ennenaikaiseen kuolemaan johtavaan sairauteen, huumeriippuvuuteen.

Virallisten tilastojen mukaan maassamme kuolee vuosittain noin 300 ihmistä, joiden ensisijainen kuolinsyy on huumeiden käyttö (kuten myrkytyskuolemat, liikenneonnettomuudet ja tapaturmat). Käsitykseni mukaan kuolleiden määrä on todellisuudessa jopa kaksinkertainen, kun otetaan huomioon kaikki erilaiset kuolemaan johtavat tilanteet, joissa huumeet ovat osatekijöinä: itsemurhat, henkirikokset, osa liikenneonnettomuuksista ja keuhkosairaudet.

Huumeisiin kuolleiden nuorten, alle 25-vuotiaiden, määrä on lähes nelinkertaistunut muutamassa vuodessa. Vuonna 2021 huumeisiin kuoli jo 70 nuorta. Suomesta on tullut tässä tilastossa EU:n johtava maa. Yhteiskunnan reagointi ei ole riittävää!

Mediassa keskustelua huumeista käydään liian vähän. Huumeisiin kuolleiden nuorten ja heidän perheidensä kertomuksia toki julkaistaan, hyvä niin. Tarinoissa tulee esiin se, kuinka tavallisten perheiden nuorista on kysymys. Silti julkinen keskustelu huumeista tuntuu jäävän pintatasolle.

Mitä tekevät päättäjät ja viranomaiset? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on onneksi aloittanut hankkeen ”Epätoivosta pois”, jolla pyritään etsimään keinoja nuorten itsemurhien, huumekuolemien ja väkivaltarikosten ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen. THL pyrkii lisäämään sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön välineitä nuorten auttamiseksi.

Onnettomuuksien tutkimuskeskus Otkes on puolestaan aloittanut hankkeen, jossa tutkitaan kaikki vuonna 2023 tapahtuvat alle 25-vuotiaiden huumekuolemat perinpohjaisesti. Tarkoituksena on selvittää, mitkä olivat olosuhteet ennen kuolemaa, onko apua haettu hoitotahoilta tai viranomaisilta ja mitä lopulta oikeasti tapahtui.

Nämä viranomaisten hankkeet, kuten esitys huumeiden käyttöhuoneistakin, ovat erinomaisia. Niiden kautta saadaan lähes reaaliaikaista tietoa, jolla päättäjille voidaan perustella tarvittavia toimia nuorten huumeiden käytön ehkäisemiseksi ja huumeriippuvuudesta kärsivien auttamiseksi.

Sen sijaan poliisi on juuttunut näkemyksiinsä ja näyttää vastustavan lähes kaikkea, mikä muuttaisi 50 vuotta vallinneen asetelman. Poliisille huumeet ja huumeiden käyttäjät on ”hyvä vihollinen”, jonka lisääntymisellä perustellaan poliisin resurssien ja toimivallan, kuten kuunteluoikeuksien, laajentamista. Niinpä poliisi vastustaa esimerkiksi huumeiden käytön dekriminalisointia, jolla voitaisiin vähentää huumeiden käyttäjien leimatuksi tulemista ja syrjäytymistä.

Poliittiset päättäjät puolestaan tietävät, ettei vaaleja voiteta huumeiden käyttäjien tai heidän läheistensä äänillä. Siksi huumepolitiikan suunnan muuttamisesta ei tule vaaliteemaa. Samalla huumeidenkäytön kehityskulku on hälyttävä.

Eräät Yhdysvaltojen ja Kanadan osavaltiot/provinssit ovat laillistaneet kannabiksen jakelun ja myynnin, jolloin valtio määrittelee kannabiksen laadun ja voimakkuuden. Valtio hinnoittelee kannabiksen ja kerää myyntivoitot itselleen. Kannabiksen myynti on tuottanut valtiolle miljardeja, koska se on huippukatteista bisnestä.

Valtion tavoitteet, eli pimeiden markkinoiden poistaminen sekä kannabiksen kokonaiskäytön ja haittojen vähentäminen, eivät kuitenkaan näytä toteutuvan. Pimeät markkinat toimivat lähes samalla volyymillä kuin ennen laillistamista ja kannabiksen kokonaiskäyttö edelleen vain kasvaa. Pahimmassa tapauksessa valtiosta tulee huumediileri, joka ottaa itselleen tuottoisan siivun kasvavista kannabismarkkinoista.

En usko kannabiksen laillistamisen olevan yhteiskunnassamme kokeilemisen arvoista. Sen sijaan huumeiden käytön rangaistavuus on poistettava. Elintärkeää on rahoituksen lisääminen erilaisiin tukitoimiin huumeidenkäytön vähentämiseksi ja käyttäjien kuntoutuksen tukemiseksi. Samalla on panostettava käytön ennaltaehkäisemiseen nuorten keskuudessa. Huumeidenkäytöstä läheisille ja yhteiskunnalle koituvia haittoja tulee minimoida, sillä yhtä addiktia kohti on tutkitusti kuusi läheistä, jotka ovat vaarassa sairastua tavalla tai toisella.

Huumepolitiikan suunnan on muututtava.