Yksinäisyys on kokemus, jonka tunnistan itsessäni ja elämässä yhä useammin. Korona on eristänyt meidät omiin kupliimme, joissa olemme vain lähimpiemme kanssa. Olen elänyt puolitoista vuotta kotona työtä tehden. Kun korona on väistymässä, osa ihmissuhteista näyttääkin yllättäen hiipuvan. Mihin käyttää syntyvää vapautta ja tilaa – tyhjyyttä?
Tunnistan eksistentiaalisen yksinäisyyteni syvemmin. Elämä näyttäytyy minulle sattumanvaraisena syntymisenä maailmaan, jota evoluutio ohjaa. Maailmaan heitettynä ihmisen osa on elää elämäänsä ja lopulta kuolla, antaen samalla tuleville sukupolville niiden tarvitsema tila, geeniperimä ja henkinen perintö. Kirjailija ja psykiatri Claes Andersson on painottanut tätä sanomalla hieman kärjekkäästi, että ihmisen elämän (biologinen) tarkoitus on kuolla.
Yksilönä ihmisen kehitystehtävä on luoda merkityksellisyyttä omaan, läheistensä ja yhteisönsä elämään. Olemme syntyjämme laumaeläjiä, riippuvaisia ryhmän hyväksynnästä ja tuesta. Miten kehittyä, kasvaa ihmisenä ja samalla suhteessa Toiseen, ryhmään, laumaan, ihmislajiin?
Tietoisuus kuolemasta toimii kasvualustana myyteille, uskonnoille, kulttuureille, historialle, taiteelle & tieteelle sekä tulevaisuususkolle. Yksilölle tietoisuus kuolemasta antaa elämän ainutkertaisuuden kokemuksen, sen uskomattoman syvyyden. Tietoisuus kuolemasta voi antaa myös huikean vapauden tunteen. Se antaa voiman transsendentille, yli kuoleman kurottuvalle toivolle, rajan tuolle puolen.
Mitä kuoleman jälkeen? Yksilön vaikutukset jälkeenjääviin ovat tutkimusten mukaan suuremmat kuin on oletettu. Vaikutamme toisiimme monin tavoin myös kuoleman jälkeen. Olen kokenut tämän henkilökohtaisesti voimakkaana sielunveljeni kuoltua liikenneonnettomuudessa vain 27-vuotiaana. Minussa oleva introvertti peri ystävältäni Jaakolta hänen ulospäinsuuntautuneisuutensa ja läheisistä huolehtimisen. Sillä tavoin, järkytyksestä selvittyäni, menetyksen ja surun todellakin koin.
Onko kuoleman tuolla puolen elämää? Yksi fysiikan perusprinsiippi on energian katoamattomuus. Siihen nojautuen jotkut uskovat jälleensyntymiseen. Minua ei – vaikkapa heinäsirkkana maailmaan uudelleen syntyminen – kiehdo suurestikaan.
Uskon, ja haluan uskoa lapsen tavoin, että olemme matkalla kotiin – kohti valoa. Valossa saamme kohdata edesmenneet rakkaamme ja olla yhtä. Elämä ja kuolema säilyttävät lopulta mysteerinsä, salaisuutensa ja äärettömyytensä.
Elämässä kurotamme kohti Luojaa. Onko rukous sisäistä vuoropuhelua, hengitystä, kohti ääretöntä? Ohjaaja Terence Malick on tavoittanut sisäisestä hengityksestä jotakin hyvin olennaista elokuvassaan Tree of Life.
