Kirjallisuuden nobelistin Kazuo Ishiguron keväällä ilmestynyt teos ”Klara and the Sun” on dystopia, maailma jossa ihmiset elävät keinotodellisuudessa. Klara on AF (Artificial Friend), joka on tuotettu teollisesti ja joka on myyty ystäväksi teinille. Klara hankitaan vakavasti sairastuneen tytön Josien tueksi.

Kirjan maailmassa ilmastokatastrofi on jo tapahtunut. Ihmiskunta on rakentanut näyttävän kulissimaailman, joka toimii aidon ympäristön korvikkeena. Väestöryhmien väliset erot ovat syventyneet kuiluiksi.

Vanhemmat voivat ilmoittaa lapsensa varhain geneettiseen manipulaatioon (genetic edition). Tämä pienen lapsen ”nostaminen” (lifting) on keino jalostaa lapsen kyvyt, jotta tämä pääsee hyviin kouluihin ja yliopistoihin. Hänellä on mahdollisuus nousta eliitin jäseneksi hyperkilpaillussa yhteiskunnassa.  Geneettinen editointi on samalla uhkapeliä: Jos huonosti käy, voi sairastua kuolettavasti. Josien isosisko on kuollut geenimuokkaukseen ja nyt tälle on käymässä samoin.

Rick on Josien kasvukumppani naapurista. He ovat sydänystäviä ja luvanneet toisilleen yhteistä elämää; nyt koittaa valintojen aika. Rickin äiti ei ole ilmoittanut tätä geneettiseen editointiin, tämän ilmeisestä lahjakkuudesta huolimatta. Äiti ei ole halunnut luopua pojastaan.

Ishiguron teoksen ytimessä on Klaran mielen sisältöjen ja oppimisprosessin kuvaaminen. Tällä on robottina erityinen kyky havainnoida äärimmäisen tarkasti ihmisten käyttäytymisen dynamiikkaa ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Hänellä on myös empatiakykyä, joka ihmisillä on kuihtumassa.

Teos kuvaa uskonnon syntyä Klaran mielen sisäisenä tapahtumana. Auringon valo on AF:ien elämän välttämätön edellytys. Valo lataa Klaran akun ja hän päättelee näkemiensä yksittäisten ihmisten käyttäytymisen perusteella, että myös ihmisten on oltava täysin auringon valosta riippuvaisia. Siispä auringon on oltava kaikkivoipa.

Klara päättelee mielessään, että hän voi lähestyä aurinkoa rukoilemalla ja itsensä alttiiksi panemalla.

Klara haluaa pelastaa Josien lähestyvältä kuolemalta, koska ymmärtää tämän rakkauden Rickiin olevan aitoa ja kestävää. Klara on valmis tekemään kaikkensa. Klara valuttaa omaa aivonestettään lääkkeeksi, vaikka luovutus voisi johtaa hänen omaan kuolemaansa. Teko ei kuitenkaan paranna Josieta.

Klara näkee Josien, hänen äitinsä ja Rickin päivä päivältä syvenevän epätoivon.

Klara kohtaa auringon ja sen säteet pyhänä pitämässään paikassa, ladossa (=temppelissä) auringonlaskun aikaan. Auringon näyttäessä koko väriloistonsa, hän rukoilee aurinkoa suomaan parantavan hoitonsa Josielle ja pelastamaan tämän, vaikka auringolle kaikki ihmiset ovatkin samanarvoisia:

”But if the Sun is making exceptions, surely the most deserving are young people who will love one another all their lives.”

Josie tekee kuolemaa ja jäljellä on enää Klaran kannattelema toivo.

Auringonsäteiden tuoman intensiivisen valohoidon jälkeen Josien paraneminen alkaa. Seuraavina päivinä ja kuukausina tämä vahvistuu kasvaen aikuisuuteen ja tulevaan muuttoon pois kotoa.

Ishiguro jättää avoimeksi, onko tapahtunut parantuminen sellaisenaan ihme vai luonnollinen kehityskulku, joita silloin tällöin esiintyy. Teoksessa tämä ei olekaan olennaista, vaan toivon merkityksen näkyväksi tekeminen.

Klara edustaa toiseutta, jonka kohtaamme kaikissa alistetuissa ja marginaaliin sysätyissä: eri rotuisissa, seksuaalivähemmistöissä, toisinajattelijoissa, huumeiden käyttäjissä, alkoholisteissa.

Ishiguro tuntuu sanovan, että vain toiseudessa voi säilyä inhimillisyys, toivo ja rakkaus, joka näivettyy kaunista kuorta, suorittamista ja kilpailua ylimpänä arvonaan pitävässä ihmiskunnassa. Ishiguron maailmassa rakkaus ei ole yksilön ominaisuus tai kyky, joka voidaan monistaa.

Toivon kannattelema rakkaus on jotakin äärettömän arvokasta, joka kasvaa ihmisten välisissä suhteissa, jos sille annetaan tilaa hengittää.