”Viina (ja crack) poisti estoni, epävarmuuteni ja usein myös terveen järkeni. Se teki minulle eheän olon ja täytti aukon, jonka olemassaoloa en ollut edes tiedostanut. En enää tuntenut olevani hukassa, väärinymmärretty tai ulkopuolinen.” Näin kuvaa ensi kokemustaan päihteistä Hunter Biden kirjassaan Kauniita asioita (2021).
Mielestäni Hunterin kokemus kuvastaa yleispätevästi nuoren kokemusta päihteistä ja huumeista silloin, kun tapahtuu välitön rakastuminen aineiden käyttöön ja psyykkinen riippuvuus alkaa syntyä.
Hunterin varhaislapsuudessa tapahtui valtava trauma, kun hän selviytyi isoveljensä kanssa auto-onnettomuudesta, jossa kuolivat hänen äitinsä ja pikkusiskonsa. Hunterille syntyi syvenevä side veljeensä ja isäänsä. Trauma aktivoitui uudelleen, kun hänen veljensä Beau kuoli aivokasvaimeen 40-vuotiaana. Hunterin syöksykierre vahvoihin huumeisiin sai alkunsa. Kirjan nimi Kauniita asioita on johdettu Beaun ja Hunterin yhteisistä unelmista, jos Beau olisi saanut elää.
Traumaattisen kokemuksen varhaislapsuudessa tai lapsuudessa kokeneen riski päihde- ja huumeriippuvuuteen on suuri. Noin kolmannekselle trauman kokeneista kehittyy posttraumaattinen stressireaktio myöhemmin elämässä. Hunterin kokemuksessa trauman aktivoitumisen merkitys oli suuri.
Kirjaa lukiessani pohdin, että trauman merkitys oli ilmeisesti suuri myös huumeisiin 18-vuotiaana kuolleen poikani Santerin elämässä. Santeri oli lähellä kuolla 5-vuotiaana, jolloin kahden kirurgin öisten tuntien uurastus pelasti hänet kuolemasta auenneen kaulavaltimon verenvuotoon. Kuolemankauhu valtasi Santerin ja hän ei pystynyt nukkumaan. Jouduimme koko perhe burnoutiin, joka alkoi laueta vasta kun puolen vuoden kuluttua saimme Santerin traumaterapiaan.
Ajattelen, että trauman aktivoitumisen osuus on ollut merkittävä, kun Santeri ajautui yhä syvempään huumeriippuvuuteen teini-iässä. Posttraumaattinen kokemus on vaikuttanut osaltaan tuhoavalla voimallaan ja ilmentynyt poikani kokemuksissa elämän epätodellisuudesta, tunteiden itsesäätelyn heikkoudessa ja hänen yksinäistymisessään. Myös Santerin psyyke alkoi rakoilla. Huumeet olivat pakokeino sietämättömäksi muuttuneessa elämässä.
Kuitenkin Santeri torjui tarjotun avun. Hän ei kyennyt näkemään, että elämä ilman huumeita olisi ollut mahdollista hänelle.
Hunterin suhde isäänsä Joeen oli kestävä: ”Isä juoksi perääni ajotielle. Hän tarttui minuun, käänsi ympäri ja halasi. Hän piteli minusta tiukasti kiinni ja itki vaikka kuinka kauan.” Oma suhteeni Santeriin oli poikkeuksellisen läheinen. Olin tehnyt mielessäni päätöksen, että Santeria en hylkäisi, vaikka hänen elämänsä luisuisi miten syvälle tahansa. Yhteytemme säilyi loppuun saakka. Ja myös Santerin kuoleman jälkeen suruna ja kaipauksena, rakkaan lapsen ikävänä.
Hunter kertoo, että hänen elämänsä muuttui hänen tavatessaan nykyisen vaimonsa: ”Hän hoiti minut takaisin elävien kirjoihin”. En epäile Hunterin kertomaa. Kuitenkin tutkimusten mukaan suurin yksittäinen syy siihen, että addiktilla syntyy aito halu elää ilman aineita, on väsymys huumeisiin ja niiden käyttöön liittyvään elämäntapaan. Tuo äärimmäinen väsymys oli epäilemättä myös Hunterilla.
Kauniita asioita -teos on vaikuttava. Se kertoo myös siitä, että kukaan meistä ei ole täysin neutraali ja ”rokotettu” päihteitä ja huumeita vastaan. Huumeriippuvuus voi osua jokaisen meistä kohdalle. Niin on käynyt myös Yhdysvaltain presidentin perheessä.
