Jaakko Heinimäki pohtii pääkirjoituksessaan Pyhäinpäivän sisältöjä todeten, että sana ”edesmennyt” viittaa edeltä menemiseen. Kuollut ihminen ei kuoltuaan ole kuitenkaan poistunut todellisuudestamme, vaan on siinä edelleen omalla tavallaan mukana; meidän muistoissamme, kaipauksessamme ja surussammekin. (Kirkko ja kaupunki 3.11.2022)
Muusikko Nick Caven 15-vuotias poika Arthur kuoli tapaturmaisesti pudottuaan heinäkuussa 2015 kalliojyrkänteeltä. Arthur oli tuona päivänä käyttänyt LSD:tä. Nick Cavella on ollut tarve kertoa muutoksestaan poikansa kuoleman jälkeen.
Nick Cave on käsitellyt poikansa kuolemaa useammalla albumillaan. Hän on myös kertonut julkisesti surustaan, joka on muuttanut kaiken hänen elämässään. Lisäksi hän on aloittanut dialogin kuoleman ja surun teemoista seuraajiensa kanssa omien nettisivujensa kautta. Tuoreessa keskustelukirjassaan Usko, toivo ja kuolema (Like 2022) Nick Cave toteaa, että ”Arthurin kuoleman kokemuksen kauheaa kiivautta on melkein mahdotonta kuvata”.
Nick Cave ei sitoudu mihinkään kirkkokuntaan tai uskonnolliseen instituutioon. Hän näyttää vieroksuvan kaikenlaista oikeassa olemista. Nick Cave kuvailee etsintäänsä ”uskon kaipuuksi uskomisen mahdottomuuden edessä”. Hän jatkaa: ”Ehkä juuri etsiminen onkin uskonnollinen kokemus, liikettä kohti sitä, mitä sanoilla ei voi kuvata”.
Tunnistan Nick Caven surukokemuksesta paljon siitä, mitä olen kokenut poikani Santerin vuonna 2014 tapahtuneen huumekuoleman jälkeen. Myös omalla kohdallani suru on merkinnyt elämän muuttumista.
Omassa etsinnässäni hakeuduin Tuomasmessuun, jossa olen kokenut saavani olla turvallisessa tilassa – rauhassa – pyhän ja äärettömän äärellä. Nick Caven lailla ei minullakaan ole tarvetta kuulua oikeassa olevien, ”uskovaisten” joukkoon. Riittää, että on paikkoja, joissa voin hengittää syvään ja vain olla.
Elämästäni tuli vakavaa 17.3.2014, kun olimme vaimoni kanssa löytäneet Santerin kuolleena hänen kodistaan. Surukokemuksen kiivautta olen kuvannut Surukirjassani – 18 vuotta 9 kuukautta 6 päivää.
Myös kokemus siitä, kuinka surusta – kuin palaneesta maasta – voi aikanaan lähteä kasvamaan jotakin uutta, on yhteinen Nick Caven kanssa. Tuota ”jotakin uutta” minä kutsun versoiksi. Versot kurottavat minut uudelleen ihmisten yhteyteen ja kokemaan elämän ainutkertaista iloa.
