Lähdin lomamatkalle hyvän ystäväni kanssa. Toisena matkapäivänä ”tulppa” aukesi. Ystäväni kertoi, ettei ollut voinut nukkua Surukirjan luettuaan. Kun hän luki kirjan vielä toistamiseen, hän tuli todella vihaiseksi. Sen vuoksi, ettei kukaan osannut auttaa poikaamme. Ja sen kohtelun vuoksi, jota poikamme huumeriippuvaisena sai osakseen – ja me hänen vanhempinaan.
Anja Terkamo-Moision kirjoittama arvio Surukirjasta https://terkamo.com/2018/03/05/18-vuotta-9-kuukautta-6-paivaa/ meni ihon alle, koska teksti oli niin oivaltavaa ja eläytyvää, että lukiessani arviota palasin niihin surun kokemuksiin, jotka olivat tuntuneet lähes sietämättömiltä.
Monet minut ja perheemme tuntevat ovat jakaneet tuntemuksiaan kirjan luettuaan. He ovat kokeneet perheemme surun hyvin lähelle itseään tulleena ja välittäneet kiitoksensa kirjasta. Hyvä niin.
Toivon, että Surukirja löytää lukijoikseen myös heitä, jotka ovat kokeneet samankaltaisia korvaamattomia menetyksiä läheisen sairastumisen tai kuoleman myötä. Joille kirja voisi tuoda toivoa siitä, että myös korvaamattoman menetyksen jälkeen elämä voi jatkua. Elämisen arvoisena.
Kiitos kaikille teille, jotka olette kertoneet ajatuksistanne ja tunteistanne Surukirjan pohjalta. Myös tällä sivustolla voi kommentoida kirjaa.
