Peilintakaa -sivusto täyttää kahdeksan vuotta. Sivusto on ensimmäistä luokkaa käyvä koululainen, joka kehittyy omaan tahtiinsa.

Sisällön ydintä on ”Surukirjan – 18 vuotta 9 kuukautta 6 päivää” julkaiseminen 1.3.2018. Blogitekstejä on julkaistu noin 50, niistä muutama vierasblogistien kirjoittamina. 

Sivusto on saavuttanut noin 14 000 käyntiä ja Surukirjan latauksia lähes 4 000. Haluan kiittää kaikkia kävijöitä ja Surukirjan lukijoita! Ovathan monet teemat, joita sivustolla käsitellään, arkaluontoisia, kipeitä, usein salattuja ja karussa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä helposti piiloon jääviä.  

Huumeiden käyttö kasvaa Suomessa edelleen. Käytön raju kasvu on johtanut valtaviin ongelmiin käyttäjille, läheisille ja yhteiskunnalle. Alle 25-vuotiaiden nuorten huumekuolemien määrä on noussut Suomessa EU-maiden kärkeen. Miksi jätämme nuoremme kuolemaan huumeisiin? On myös tosiasia, että huumeiden ongelmakäyttäjän ympärillä on tutkitusti keskimäärin 6 läheistä, jotka ovat vaarassa sairastua psyykkisesti tai fyysisesti. 

On kansallisen huumepolitiikan uudelleenarvioinnin aika. Leimaamalla huumeiden käyttäjät rikollisiksi, rankaisemalla ja sulkemalla heidät yhteiskunnan ulkopuolelle, emme ratkaise ongelmia, vaan lisäämme niitä. Huumeiden käytön rangaistavuus tulisi poistaa, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat ja useimmat päihdejärjestöt ovat vaatineet sekä samalla lisätä hoitoonohjauksen polkuja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa mietojen huumeiden, kuten kannabiksen myynnin ja välittämisen laillistamista. 

Peilintakaa -sivuston ytimessä olevan huumeteeman lisäksi sivustolla on vuosien varrella käsitelty muutakin: mm. pandemiaa, Ukrainan sotaa, kirjallisuutta, sukututkimusta, mentalisaatiota ja Lapin kesää. Tämä monipuolinen linja tulee jatkumaan. Tervetuloa sivustolle jatkossakin!