”Mielentäminen onkin juuri sen takia erityisen kiehtovaa, että se on meille kaikille elintärkeä taito jokapäiväisessä elämässä selviytymisessämme ja siinä, miten tulemme toimeen omissa ihmissuhteissamme. Mentalisointikyky on elämässä tärkeimpiä ominaisuuksiamme.” Näin toteaa psykiatri ja psykoterapeutti Matti Keinänen kirjassaan Näkymätön kapellimestari – Vuoteni psykoterapeuttina (Momentum kirjat 2024, s. 111).
Matti Keinänen on mentalisaatioon perustuvaan hoitoon Lontoossa kouluttautunut psykoterapeutti. Kirjassaan hän kuvaa elävästi koronavuosiin 2020-2021 sijoittuvia kokemuksiaan yhtäältä psykoterapeuttina kahden erilaisen tapauskertomuksen kautta ja toisaalta yksityishenkilönä perheensä dramaattisten tapahtumien merkitystä omalle mielen sisäiselle kehitykselleen.
”Mentalisoinnilla eli mielentämisellä tarkoitetaan mielen kykyä luoda mielikuvia tunteista, tarpeista ja haluista – ja sen kautta olla selvillä näistä mielentiloista sekä itsessä että toisissa. Mentalisointi on kykyä pitää samanaikaisesti oma ja toisen mieli mielessä sekä ottaa tilanteen mukaan nämä molemmat huomioon.” (s. 254)
Matti Keinäsen teos on autofiktiivinen päiväkirja ja kuvaus, mitä mentalisaatiohoito voi käytännössä psykoterapiassa tarkoittaa. Samalla se on lajissaan harvinaisen avomielinen kuvaus psykoterapeutin oman mielenmaiseman ja ristiriitojen käsittelystä hänen praktiikassaan ja omassa yksityiselämässään. Suomenkielisessä kirjallisuudessa autenttinen vertailukohta löytyy ehkä vain kirjailija ja psykiatri Claes Anderssonin proosasta ja runoteoksista.
Keinäsen mukaan mentalisointikyky ja myös sen häiriöt näkyvät arkielämässämme päivittäin. Mielentämiskatkoksissa mentalisointikyky pettää ja ihminen siirtyy käyttämään mielentämistä kehityksellisesti edeltäviä kokemisen tapoja:
Sisäiseen maailmaan nojaavassa kokemistavassa ulkomaailma koetaan samana kuin oma mielensisäinen todellisuus. Tällöin henkilön oma kokemus saa ylivallan ulkomaailmaan nähden eikä toisen ihmisen mielen maailmaa koeta itsestä erillisenä. Mielessä on vahvana kokemus, että se mitä minä itse koen, on järkähtämättä totta sekä minulle sisäisesti että toisen ihmisen mielessä.
Käyttäytymiseen nojaava kokemistapa, jolloin ainoastaan toisen ihmisen fyysinen toiminta on merkki siitä, mitä hän todellisuudessa ajattelee tai tuntee. Tässä kokemisen tavassa on välttämätöntä, että toinen ihminen toimintansa tai käyttäytymisensä avulla todistaa tunteensa ja motiivinsa. Vain nämä ovat merkkejä hänen välittämisestään. Jos ihminen ilmaisee tunteensa vain sanallisesti, se on merkki siitä, ettei hän välitä.
Kuvitelmiin nojaava kokemisen tapa (näennäismentalisointi), jossa mielen sisäinen maailma ja ulkoinen maailma ovat kokonaan erillään toisistaan. Näennäismentalisointi liittyy usein henkilön käsittelykyvyn ylittävien traumakokemusten jälkeiseen tyhjyyden tunteeseen. Tällöin tunteiden ja ajatusten sekä toisaalta haavoittavina koettavien tilanteiden välinen yhteys on katkennut. Silloin ei synny eheää, tunnepohjaista mielikuvaa tärkeistä ihmissuhdetilanteista eikä omaelämäkerrallista muistia tapahtumista.
Arkipäiväisissä tilanteissa saatamme olettaa esimerkiksi puolison tai lapsen olevan kanssamme samaa mieltä ja tuntevan samoin kuin me itse tai samoin kuin aikaisemmissa vastaavissa tilanteissa. Toimimme ajoittain näin, vaikka meille läheisellä henkilöllä ei olisikaan ollut mahdollisuutta kertoa, mitä hän tilanteessa todellisuudessa tuntee ja ajattelee. Tällaisessa tilanteessa mielessämme olevat ennakko-ajatukset ja tunteet määrittävät käsitystämme toisesta, joka tuntee itsensä ohitetuksi. Väärinymmärryksiä ja erimielisyyksiä syntyy helposti, koska mentalisaatiokykymme väistämättä ajoittain katkeaa. Mieli on todellisuudessa läpinäkymätön.
