Talvisota alkoi 30.11.1939. Matti oli tuolloin 35-vuotias perheellinen mies. Hän joutui jättämään kotiin vaimonsa ja pienen tyttärensä. Matti oli riuskassa kunnossa oleva sekatyömies, joten hänet määrättiin konekiväärimieheksi Jalkaväkirykmentti 27 1 pataljoonan 1 komppaniaan. JR 27 koottiin pohjoisen miehistä Oulusta ylemmäs Lappiin ulottuvalta alueelta.
Pohjoisen miehet lähtivät sotaan 7. joulukuuta. He siirtyivät junalla Kemistä Oulun kautta Hyrynsalmelle. Sieltä matkaa jatkettiin autoilla ja hiihtämällä. Konekiväärimiesten käskettiin laittaa konekiväärit valmiiksi jo auton lavalla, sillä vihollinen oli päässyt läpi linjoista. Rykmentin kiire Suomussalmen puolustukseen näkyi puutteellisena varustuksena. Telttoja ei ollut, joten yöunet jäivät maastossa olemattomiksi. Suomalaisilla ei ollut myöskään vielä tykistöä.
Suomussalmen kirkonkylän takaisinvaltaus alkoi 11. joulukuuta aamuyöllä. Kuhmontielle ensimmäisenä saapunut pataljoona kohtasi vihollisen. Lassilan pataljoona valtasi vihollisen asemat 12. joulukuuta. 13.-14. joulukuuta venäläiset tekivät rajun vastahyökkäyksen, joka torjuttiin. Miesten mieleen jäivät Suomussalmella vietetyt kylmät yöt ja päivät lumihangessa.
Lassilan pataljoona vedettiin saarrostavien pataljoonien taakse reserviksi. Kului viisi päivää ennen kuin suomalaiset olivat valmiita uuteen laajamittaiseen ponnistukseen Suomussalmen kirkonkylän valtaamiseksi. 23. joulukuuta oli Lassilan pataljoonan vuoro lähteä hyökkäykseen. Isku ei onnistunut, mutta sillä oli suuri psykologinen merkitys, sillä lumisiin olosuhteisiin tottumattomille vastustajille syntyi mielikuva valkoisesta kuolemasta, joka liikkui maastoon sulautuneena suksilla.
Seuraavina päivinä suomalaisjoukot saivat merkittäviä vahvistuksia. Suomussalmen taistelujen käännekohdaksi muodostui 27. ja 28. päivien välinen yö, jolloin vihollisen havaittiin vetäytyvän Kiantajärven jäätä pitkin. Venäläisten lähtö oli niin nopea ja yllättävä, etteivät puolustuksen valmistautuneet suomalaiset ehtineet kuin pikaisesti improvisoituun takaa-ajoon. Venäläiset pääsivät pommikoneiden ja panssarivaunujen suojaamina suurimmaksi osaksi pakoon. Kuitenkin puna-armeija koki Suomussalmella yhden siihenastisen historiansa suurimmista nöyryytyksistä.
Matti tovereineen ei saanut mahdollisuutta levätä. Suomalaiset taistelivat useita viikkoja vähäisellä ravinnolla ja levolla. Kaikki eivät kestäneet fyysistä ja psyykkistä painetta. Sotapäiväkirjoissa on mainintoja ”äkillisistä mielenhäiriöistä” ja loppuun ajettujen miesten haluttomuudesta totella käskyjä.
Uudenvuoden aattona joukoille järjestettiin tilaisuuksia saunomiseen ja majoittumiseen, sikäli kuin se poltetussa Suomussalmen kylässä ylipäätään oli mahdollista.
Neuvostoliiton 44. divisioonan 14 000 miestä oli sulloutunut Haukilan ja Karilan tilojen väliseen ympäristöön noin kolmen kilometrin alueelle. Haukilasta lähtevä Raatteen tie vei itärajalle. Miesvahvuudeltaan, kalustoltaan ja aseistukseltaan 44. divisioona oli ylivoimainen vastustaja. Mutta: Nopeasti jäätävään talveen ja pitkittyviin taisteluihin he eivät olleet varautuneet.
Uudenvuoden 1940 päivänä Lassilan pataljoona sai käskyn hyökätä Haukilaan. Suomalaiset eivät tienneet, miten ylivoimaisen suuri vastustaja heillä oli vastassaan. Hyökkäys alkoi jo ennen pimeän tuloa. Vastustajien nuotioiden tulet näkyivät selvästi, kun miehet ryhmittyivät ennen puolta yötä taisteluun. Lassilan pataljoona onnistui ensimmäisenä katkaisemaan Raatteen tien Kuomanjoen itäpuolella. Vihollisten perääntymistie itään oli katkaistu ja Haukilan motti syntynyt.
Motin seurauksena vastustaja teki raivokkaita ja toistuvia murtautumisyrityksiä, joita vastaan suomalaiset kävivät raakaa torjuntataistelua. Panssarintorjuntatykki tuhosi varttitunnissa seitsemän panssarivaunua, mikä pelasti suomalaisten jalkaväen tuholta. Tammikuun toisena päivänä hyökkäävät suomalaisten joukot saivat käskyn asettua puolustukseen saavuttamalleen tasolle. Taistelu jatkui Haukilan suunnassa koko seuraavan yön. Venäläisten pommikoneet aloittivat 3. tammikuuta suomaisasemien pommitukset kirkkaassa säässä.
Kolmannen ja neljännen päivän tammikuuta välinen yö muistetaan eräänä talvisodan kylmimpänä. Pakkanen oli kiristynyt yli 30 asteen. Leirinuotioita ei voinut sytyttää, koska vihollinen olisi ampunut tykeillään. Teltatkin saatiin paikalle vasta aamuyöllä. Vaikeasti haavoittuneet useimmiten menehtyivät matkalla 10 km päässä sijainneelle sairasajoneuvoasemalle.
Tammikuun neljäntenä päivänä alkoi Haukilan valtausyritys. Karilassa piti asemiaan Lassilan pataljoona. Rajujen hyökkäysten ja vastahyökkäysten aaltojen jälkeen asemat olivat jälleen suunnilleen ennallaan.
Jalkaväkirykmentin 27 hyökkäysvalmistelut saatiin päätökseen tammikuun viidennen päivän aamuna ja Haukilan uusi valtausyritys alkoi parinkymmenen minuutin tykistövalmistelulla. Vahvennettu Lassilan pataljoona yritti hyökätä maantien yli. Joukko valtasi muutamia pesäkkeitä ja onnistui ottamaan tien haltuun hetkeksi. Etulinjassa hyökkäsivät Matti ja hänen taistelutoverinsa.
Vihollisten maahan kaivetut panssarivaunut, tykistö ja jalkaväki tarjosivat avoimessa maastossa kuitenkin niin murhaavan vastaanoton, että tappioiden kasvaessa Lassilan miehet perääntyivät lähtöasemiinsa. Pataljoona kärsi kuudessa tunnissa lähes sadan miehen tappiot. Kovia kokenut pataljoona oli ajettu lähes loppuun.
Myös Matti kaatui tuona päivänä. Hän ei enää kokenut Raatteen tien päätöstaisteluja 6.-7.1., jolloin vastustajien sietokyky loppui ja he yrittivät yllättäen murtaa motin ja paeta itään.
Matti oli äitini biologinen isä.
