Kesäloman ensimmäinen viikko osui kesäkuulle ennen juhannusta. Vaimo oli vielä opiskelija, hän oli kesätöissä keskustassa. Kun hän lähti fillarilla töihin, minä ja esikoinen heräsimme aamuun. Kaksivuotias poikani kiipesi viereeni sänkyyn ja lepäilimme hetken.
Keitin aamupuuron, söimme kaikessa rauhassa. Mietimme päivän ohjelmaa päätyen joka kerta siihen, että lähdimme kävelemään kilometrin verran läheiselle uimarannalle. Aurinko lämmitti jo aamusta kuumasti. Kävelimme käsi kädessä, isä ja poika.
Tuo viikko oli ensimmäinen, jolloin olimme esikoisen kanssa joka päivä kahdestaan. Meillä oli omat jutut, jotka kuuluivat rantaelämäämme. Hän tykkäsi heiluttaa ja venytellä itseään rautatangossa roikkuen. Nostin hänet siihen ja annoin vauhtia.
Tärkeä oli myös puun kanto, joka seisoi keskellä rantaa. Poikani, joka oli ikäisekseen kömpelö ja liikkeissään varovainen, opetteli kiipeämään kannon nokkaan. Siitä tuli pikku prinssin valtaistuin.
Saunoimme ja heitimme löylyä. Puheeksi tuli kesäviikko joka oli ollut ”meidän miesten” yhteinen aikojen alussa. Muistelin miten lähdimme aina aamutoimien jälkeen rantaan. Kerroin myös kannonnokan valtaistuimesta, joka oli ollut hänelle mieluinen.
Saunan jälkeen mieleen juolahti näyttää kuvia kesäviikolta. Poikani malttoi katsella kuvia. Ei hän tuota kesää voinut muistaa, mutta myhäili selvästi tyytyväisenä näkemäänsä.
Seuraavaa kesää Santeri ei enää nähnyt.
